torstai 2. elokuuta 2012

Säästäminen vaatteissa

Vaatteet ovat yksi tarpeellisimmista hankinnoista, joita ihmisen on aivan pakko ostaa. Kuitenkin vaatteiden hinta on useissa kaupoissa päätähuimaavan suuri - eikä laatukaan aina korvaa hintaa. Penninvenyttäjän tulisikin suunnitella ja ennakoida vaatteiden ostaminen tarkkaan, sillä ei ole aivan se ja sama, milloin vaatteita hankkii. Keväällä kaupat haluavat päästä eroon "vanhoista" talvivaatteistaan ja silloin on penninvenyttäjän kulta-aikaa olla talvivaateostoksilla. Tuleehan se talvi taas vuoden päästä! Kesävaatteet taas kannattaa ostaa luonnollisesti syksyllä, jolloin niitä saa erittäin huokeaan hintaan. ( PihiWeb 1.0 eli kirjoitettu vuonna1999)

rahan säästö, nettikirpputori, kirpputorilta
photo credit: Βethan via photo pin cc
Kun kirjoitin yllä olevaa vinkkiäni vuonna 1999, oli vaatteiden hankkiminen vielä harkitumpaa kuin nykyään. Uutisista saa lukea usein, kuinka vaatteiden kerskakulutus vain kiihtyy. Teollisuus tuottaa halpoja vaatteita, jotka tehdään matalien palkkojen maissa Kaukoidässä. Laadun sijaan vaateteollisuus satsaa määrään, niinpä vaatteiden käyttöikä on lyhyt. Tämä rasittaa valtavasti luontoa, sillä vaatteiden tekemiseen kuluu valtavia määriä vettä, energiaa ja materiaaleja. Valmistusmaissa vaateteollisuus aiheuttaa ympäristöhaittoja, eikä toiminta kovinkaan usein muutoinkaan ole kovin eettistä. Pihin kannattaisi siis satsata vaatehankinnoissaan mieluiten laatuun, kuin tuijottaa pelkästään hintalappua. Hyvää laatua on tosin vaikea erottaa, sillä aina hintakaan ei sitä kerro.


Kitupiikin vaateopas





  • Osta vaatteesi alennusmyynneistä
  • Suosi ns. perusvaatteita
  • Tuijota enemminkin laatuun kuin hintaan. Huonolaatuinen vaate voi hajota jo ensimmäisen pesun jälkeen ja taas joudut ostamaan uuden. Sanonta: "Köyhän ei kannata ostaa halpaa", pitää vaatteiden kohdalla melko hyvin siis paikkansa ;-)
  • Kirpparilta voit tehdä hienoja vaatelöytöjä
  • Tuunaa vanhasta vaatteesta uusi vaate tai jokin muu juttu
  • Itse ompelemalla saat hyvin istuvia vaatteita ja  voit jopa säästää - etenkin jos vertailet hintoja laadukkaisiin vaatteisiin, etkä joihinkin riistotyövoimalla tehtyihin huonolaatuisiin vaatteisiin, kuten kahden euron t-paitaan.
  • Huolla vaatteitasi ja noudata pesuohjeita
  • Vaatteitakin voi korjata ja se on jopa terapeuttista


Osta vaatteita alennusmyynneistä


Pihille alennusmyynnit ovat siis vaatteiden oston kulta-aikaa ja parhaimmat kesävaatteet löytyvät heti juhannuksen jälkeisistä alennusmyynneistä.Toisaalta, jos oma koko on jollain tavalla hankala tai todella yleinen, niin kiirettä saa pitää, että alennusmyynneistä vaatteita löytää. Netanttila ja muut verkkokaupatkin kannattaa pitää mielessä, sillä joskus suomalaisistakin verkkokaupoista tekee ihan kivaan hintaan olevia löytöjä.

Vaatteiden hankinnassa kannattaa pyrkiä myös siihen, että vaatteet ovat helposti yhdisteltävissä. Hyviä perusvaatteita voi yhdistellä kivasti keskenään, eikä vaatteita tarvitse ostaa niin paljon. Pienillä yksityiskohdilla, kuten huivilla, voi sitten piristää ja muuttaa ilmettä mitä moninaisimmin.

Miesten pukeutuminen - puvut. Miehillä taas puku on melkeinpä must -juttu vaatekaappiin. Miehen juhlavaatteena tumma puku Vaatekaapin ensimmäistä pukua ostettaessa kannattaa väriksi valita joko musta tai tumman sininen, sillä nämä ovat väreiltään sellaisia, joilla voi mennä oikeastaan juhlaan kuin juhlaan. Vasta jos innostuu puvuista enemmän (tai työpaikka vaatii jotain tiettyä värikoodia), kannattaa harkita jotain muitakin värejä.

Hyödynnä kirpputoreja

vihreät vaatteet, tumma puku, pukukoodi
photo credit: Stewf via photo pin cc


Persoonallisempi tapa vaatteiden ostamiseen on etsiä vaatteensa kirpputoreilta. Parhaita kirpputorisesonkiakoja ovat ennen joulua ja sen jälkeen sekä suurten kevätsiivousten aika, tällöin ihmiset putsailevat nurkkiaan ja löytävät vanhoja käyttämättöminä olleita vaatteita ja tavaroita. Kirpputorilla käymisestä voi tulla hyvä viikonloppuharrastus, sillä parhaat kirpputorit ovat auki yleensä silloin. Vaatteiden ostaminen kirpputorilta vaatii erittäin tarkkaa silmää, sillä ainahan vanhoissa vaatteissa saattaa olla joitain lähtemättömiä täpliä tai muita ei-toivottuja vikoja - jätä tällöin vaate ostamatta! Käytettyjä vaatteita on hyvä parannella kotona (esim. ommella nappia tiukemmalle tai ryhtivöittää niitä silitysraudalla). "Kirpputorihain" paras ystävä on nukkaleikkuri, jolla saa nukkaisestakin vaatteesta sileä kuin persikka. Useinhan ihmiset vievät mahtavia neulepaitojaan ja-asujaan ihan vain joidenkin pikku nukkien vuoksi. Ähäkutti nukkaleikkurilla nukat saavat kyllä penninvenyttäjän kourissa kyytiä! Sitäpaitsi nukkaleikkurit (Anttilassa ainakin olen nähnyt myytävän ja sieltä omanikin olen ostanut) ovat mukavan halpoja, sillä noin 39 mk:n sijoitus satojen markkojen säästöjen tekemiseksi ei paljon päätä huimaa. Mikäli haluat ostaa vaatteesi kirpputorilta, mutta olla samalla muotitietoinen, voit selailla tämän hetkisiä vaatemainoksia ja yllätykseksesi löydät helpostikin samanlaisia muotikuteita myös kirpputoreiltakin. Ja sitäpaitsi - me penninvenyttäjät olemme niin persoonallista sakkia, että perustamme itse omat muotimme!


Lapsiperheille kirpputorit ovat valtava kultakaivos, sillä pienet lapset kasvavat koko ajan ja olisi silkkaa rahan haaskausta ostaa pikkuisille kaikki vaatteet ihan uusina. Sitäpaitsi kirpparivaatteilla on lasten paljon mukavampi leikkiäkin, kun ei tarvitse varoa kalliita vaatteita.  


Vaatteiden kierrättäminen on monessa lapsiperheessä tuttu juttu, kun pikkusisko saa ison siskon pieneksi jääneet vaatteet jne. Vaatteita voi kuitenkin kierrättää myös perheen ulkopuolellakin. Voit esimerkiksi vaihtaa ystäväsi kanssa vaikkapa paitoja (joskushan omat vaatteet alkavat kyllästyttää). Nykyään Suomessa on melkein joka paikkakunnalle perustettu myös kierrätykseen erikoistuneita kierrätyskeskuksia. Kierrätyskeskusten toimintaperiaate perustuu siihen, että kun joku vie jonkun tavaran tai vaatteen voi hän ottaa maksutta jonkin tarvitsemansa tuotteen. Tämä on mainio juttu, kun esimerkiksi lapsen luistimet ovat jääneet pieneksi, niin vanhat pienet luistimet vain mukaan ja kierrätyskeskuksesta isommat. Luistimet, kuten myös kengät saa uudemman näköisiksi kun ostaa kenkäkaupasta kenkämaalia. Toki kierrätyskeskuksesta voi hommata vaatteita tai tavaroita myös ilman vaihtotavaraa, tällöin raha käy mainiosti maksuvälineestä. 
(PihiWeb 1.0 eli kirjoitettu vuonna1999)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti